Rajavartiolaitos ja STX Rauman telakka ovat sopineet uuden sukupolven ulkovartiolaivan rakentamisesta

21.12.2011


Sopimus hallitusohjelman mukaisesta ulkovartiolaivan rakentamisesta on tänään allekirjoitettu Rajavartiolaitoksen ja STX Finland Rauman telakan kanssa. Tilaus on eduskunnan hyväksymän tilausvaltuuden mukainen.

Teknisesti erittäin vaativaan laivaan on sisällytetty runsaasti uusinta teknologiaa sekä ympäristöystävällisiä innovaatioita. Ulkovartiolaivaa voidaan käyttää rajaturvallisuuden varmistamisen ja sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi monipuolisesti ympäristövahinkojen torjuntaan, meripelastustehtäviin sekä erilaisiin vedenalaisiin tehtäviin.

Nesteytettyä maakaasua (LNG) ja dieselöljyä polttoaineinaan käyttävällä koneistolla varustettu 96 metriä pitkä ja 17 metriä leveä alus kykenee toimimaan myös 80 senttimetriä paksussa kiintojäässä. Aluksen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota monitoimisuuteen, energiatehokkuuteen sekä aluksen operointiin erilaisissa onnettomuustilanteissa. Alus täyttää mm. tiukat sääntövaatimukset kemikaalionnettomuuksien varalle.

Rajavartiolaitoksen ja Suomen Ympäristökeskuksen kanssa yhteistyössä toteutettu hanke on erittäin tärkeä Suomen ja Itämeren alueen merellisen öljyntorjuntakyvyn kannalta. Aluksen suunnittelussa on käytetty laajasti laivatekniikan asiantuntemusta sekä kotimaassa että ulkomailla. Sopimuksen mukainen aluksen toimitus tilaajalle on marraskuussa 2013.

Lisätietoja:
Alusyksikön päällikkö, yli-insinööri Gunnar Holm, gunnar.holm (at) raja.fi, 071 872 1541




Takaisin | Tulosta sivu